Äiti tuli tänään kylään ja toi digiboksin, ruokakassin ja laatikollisen mun vaatteita ja lakanoita. Juotiin vaivaantuneena kahvia. Minä nieleskelin kieltäni ja mietin, miten kiittäisin. Tai siis, pitkä ajomatka vain minun takiani? Ja ehkä se ymmärtää, etten halua tulla kotiin. Phui jo jotain joulusta, jota olen kelannut päässäni lähi aikoina paljonkin että menenkö vai enkö mene, nehän eivät oikeastaan vietä joulua enkä jaksaisi mennä sinne leikkimään, että kaikki on ookoo ja istumaan joulupöytään vastapäätä tekopyhää isäpuoltani. Niin... En haluaisi mennä. Käydä voisin, mutta kun minulla ei ole ajokorttia eikä autoa ja julkisilla on niin hankala pelata, varsinkin jouluna...

Ei mitään tytöstä. Siitä on kohta viikko, minä luovutan. Lopetan tämän stalkkailun ja toiveajattelun ja olen taas niin kuin en olisikaan.

Asuntolassa on ollut hiljaista. Ehkä kaikki ovat perheidensä luona tai viettämässä perjantaita. Minua ei haittaa, mikään biletys tai muu ei kiinnosta vähääkään.

Sain siivottua ja pestyä pyykkiä. innostuin ottamaan kuvia facebookiin uudessa DRAMA QUEEN t-paidassani, jota vähän muokkailin rennommaksi, ei tullut mitenkään erikoisia. Mutta on ihanaa huomata, että iho on niin kuulas nykyisin ja näyttää kuin olisin laihtunutkin hieman. Paino ei ole minulle nykyisin enää mikään pakkomielle, viihdyn näin ihan hyvin. Ylipainoraja tuli rikottua joskus kesällä, mutta nyt en ole käynyt vaa'alla varmaan pariin kuukauteen. Enkä käykään, en jaksaisi masentua lukemasta, elämässä on niin paljon muutakin.

Pitäisi kirjoittaa mininäytelmää, mutta aion löysäillä vielä tämänkin päivän. Huomenna taas jako, aloitan jo päivällä. Toivottavasti nyt menee paremmin.

Olen miettinyt taas melko paljon entistä elämääni. Lähinnä kavereita ja ihmisiä, jotka kuuluivat siihen. Yläasteen jälkeen elämäni on pikku hiljaa muuttunut valoisampaan päin, ei enää kamalia ahdistuskohtauksia, viiltelyä, syömättömyyttä ja masennusta. Ei mustia hiuksia, örinämusiikkia, mustia vaatteita ja vahvaa silmämeikkiä. Ei humalan hakemista joka viikonloppu ja tupakointia. Nykyään olen paljon itsevarmempi, värikkäämpi (mustaa kuluu edelleen paljon, mutta somistukseksi on myös muita värejä), enemmän oma itseni. Ero vanhoista piireistä on tehnyt hyvää. Kun lukee vanhojen luokkalaisten fb-päivityksiä, tuntuu, etteivät he ole menneet elämässään minnekään. Edelleen känniä känniä ja irto- ja on-off -suhteita, myrskyjä vesilasissa. Tuntuu hyvältä huomata, että on päässyt pois siitä ahdamielisestä pikku piiristä ja että todellisest ystävät ovat ehkä vielä edessä päin.

Tämä yksinäisyys ja itsenäisyys ei ahdista tällä hetkellä. Nautin tästä vapaudesta ja siitä, että olen saanut ohjat omiin käsiini. Maksan vuokraa, käyn kaupassa, hankin lisätienestejä ja opiskelen - ihan vain itselleni.

Se on aika  vitun jepa.