Näyttämölle kirjoittaisen tunti peruttiin. Minulle soitettiin kahdeksalta, olin vielä umpiunessa silloin ja raakuin puhelimeen jotakin epäselvää. Käänsin kylkeä osittain pettyneenä (olisin halunnut kuulla muiden mielipiteen pienoisnäytelmästäni), osittain tyytyväisenä (saa nukkua). Tuntia myöhemmin soitetaan taas, ryhmä on päättänyt silti pitää tunnin ja keskustella näytelmistä, halukkaat saavat osallistua. En jaksa mennä. Väsyttää liikaa. Enkä tiedä, miten toimia siellä, olen huono viraissa ryhmätilanteissa. Joten jään nukkumaan ja luen myöhemmin facebookista muiden tyytyväistä hyminää, että he ahkerat kokoontuvat vaikka ilman opettajaa. Ja taas ahdistaa, minunkin olisi pitänyt mennä, minäkin olisin halunnut olla ahkera.

Pienoisnäytelmästäni tuli suht koht hyvä, oli ainakin käänteitä ja henkilöt olivat alussa ja lopussa erilaisia. Farssihan siitä taas tuli, ei kymmeneen liuskaan saa mahtumaan mitään paatosta, ainakaan minä en saa. Muut tekstit kertoivatkin sitten nuorison pahoinvoinnista (huumeita ja viinaa), parisuhteessa pahoinvoinnista (narsismia ja huumeita), seurustelusuhteessa pahoinvointia (huumeita ja niiden diilausta), avioliitossa pahoinvoinnista (perheväkivaltaa ja viinaa), koulussa pahoinvoinnista (koulukiusaamista). Oli siellä yksi hämärä absurdikin kokeiluteksti, aikas hyvä.

Päätä särkee taas ja kurkku tunti kipeältä ja nukuin jälleen kolen tunnin päiväunet, vaikka olinkin nukkunut tänään taas kahteen. Ostin kaupasta tuoretta inkivääriä, huomenna ennen luentoa ajatelin tehdä vähän flunssajuomaa.

Äkillinen yksinäisyyden aalto. Kaipaan ystävää, kaveriporukkaa, jonka kanssa viettää aikaa ja höpistä. Kaipaan sisaruksiani ja kevyttä naljailua. Haluaisin kuulua johonkin ja että tuntisin olevani pidtty ihan sellaisena kuin olen.