Venehti puoli kolmeen ja kasasin itseni puoli neljältä ja lähdin kauppaan. Vaihdoinkin sipsit ranskalaisiin. Juttelin erään asuntolassa asuvan tytön kanssa ja selvisi aika nopeasti, että siltä on kuollut alkoholisti-äiti, isä, syöpään pappa ja mummo halvaantunut, sisaruksia sillä ei ole ja se asuu nyt kummiensa luona, sillä on ollut paljon lemmikkejä, mutta ne on kaikki kuolleet huolimattoman hoidon takia. Ja kun kerroin sille Pepistä (syöpään kuolleesta koirastani), se virnuili kummasti. Huh. Ihme tyyppi. Aluksi olin aika innoissani ja tyytyväinen, että joku puhuu mulle ja haluaa tutustua, mutta miksi nämä tapaukset aina hakeutuvat seuraani? En ole mikään ilmainen ja automaattinen psykologi ja kammoksun ihmisiä, jotka vuodattavat koko traagisen elämänsä ventovieraiden korviin, oikein oksentavat itsensä päälleni. Draaaryhmässäkin on pari tyyppiä, jotka oikein painottavat, kuinka heidän tekstinsä ovat omakohtaisia ja perustuvat tositapahtumiin. Ei niin vain tehdä!

En ole saanut luettua tentiin enkä kirjoitettua näytelmää. Ehkä huomenna, jaon jälkeen? Sainkin tuotteet jo tänään, aika paljon mainoksia ja muita, mutta välissä ei ollut mitään lappua, josta olisi nähnyt palkan. Aionkin ehkä huomenna soittaa sinne ja tiedustella asiaa, en tahdo, että minua kusetetaan. Mainosten määrä tuntuu tosin lupaavalta.

Tyttökin oli viimein käynyt galleriassa, se seurustelee edelleen. Eikä ole pyytänyt kaveriksi FB:ssä. En aio mennä yhteiseen Potterin ensi-iltaan, ei siitä kannata maksaa. Vaikka olisihan se hyvä tapa tutustua heihin, ehkäpäästä mukaan ryhmään... Hoh.

Olisi ihana päästä taas kirpputorikierrokselle. Tehdä löytöjä.