Väsyttää ja vituttaa.

Jaksoin herätä draamatunnille ja opin taas kaikkea uutta, mutta onnistuin jälleen nolaamaan itseni huonolla argumentoinnillani ja kommentointitaidoillani. En osaa. Olen niin tyhmä.

Essee pitäisi saada valmiiksi. En ole edes lukenut kirjaa, josta se piti tehdä. Paska... Miksi en lukenut sitä? Miksi vain lykkäsin ja lykkäsin ja mielluummin katselin youtubevideoita ja söin jäätelöä? Ihan oma syyni, turha valittaa, etten osaa/jaksa/halua tehdä sitä. Inhoan koko koulunkäyntiä.

Päästiin kahdelta, nukuin puoli viiteen asti, jos vaikka heräisin pirteänä ja tehokkaana työskentelemään. Niin. Ehkä. Kahteentoista asti aikaa tehdä sitä. Kyllä se siitä. Pakko onnistua. Huomenaamulla revin siitä kokoon jonkinlaisen esitelmän, arvostelen toisen työn, menen tunneille ja zumbaan, keskiviikkona ne on kaikki ohi ja ensimmäinen jako, torstaina vietän nollauspäivän. Torstai... Ja nyt on vasta maanantai.

Tyttö on tullut mieleeni muutaman kerran. Tekisi mieli taas stalkata, mutta en halua pahoittaa mieltäni nyt kun on niin paljon tekemistä. Miksi hänen täytyy seurustella... Mulla olisi ollut edes jonkinlaiset mahdollisuudet! Minusta näet näyttää, että kumppani on tyttö. Ehkä siksi tämä ihastumiskokemus on/oli niin voimallinen? Tunnistavatko samanlaiset toisensa? Miten ihmeessä? Minulla on vahva tunne, että tämän tapauksen kohdalla olisin uskaltanut tehdä aloitteen. Olisin pyytänyt kahville, leffaan, osallistunut samoihin peleihin.  Hoh... On hyvä, että hän asuu niin kaukana. Olisi sietämätöntä nähdä häntä tämän jälkeen.