Niin. Kello on taas neljä.

Porukat tulevat ehkä huomenna kylään, odotan kyllä heidän tuomiaan vaatteita ja tavaroita, mutta en välttämättä jaksaisi heitä nyt. Nythän minulla ei ole omaa keittiötä, jossa istua ja juoda kahvia, on vain tämän naurettava pieni huone, jossa voi istua vain sängylläni. Yhteiseen keittiöön en haluaisi heitä viedä, siellä vallitsee niin oksettava sotku.

Nukuin puoli kolmeen saakka, olin koneella muutaman tunnin, nukuin viidestä seitsemään, katsoin Frendit, Simpsonit ja Mentalistin, söin kauhean määrän leipää ja join kokista. Ja katselin Aladdinin youtubesta, kirjoittelin larppifoorumille, tiskasin, siivosin alustavasti ja olin taas koneella. Kunnon nollauspäivä. Olen kai edelleen tulossa kipeäksi, pää tuntuu raskaalta ja kurkku kipeältä. Ja masentaa. Olen miettinyt tyttöä, huokaillut, unohtanut ja taas muistanut. Rakastunut rakastumiseen. Ehkäpä taas niin. En jaksaisi ajatella koko asiaa. Haluaisin vain nukkua... En jaksa tämän hetkistä elämääni ollenkaan. En jaksa rakentaa sitä.

Kävin tosiaan keskiviikkona viemässä lehtiä. Lajitteluun meni 45 minuuttia, itse jakamiseen valehtelematta melkein viisi tuntia - eksyin pahasti ainakin kolmesti, olen saattanut jakaa joihinkin laatikoihin kahdesti ja toisiin en ollenkaan. Inhottavaa. Ehkä sitten, kun oppii piirin, asia helpottuu. Itse lajittelu ei ollut lainkaan paha, kivan meditaatiivista puuhastelua ja samalla saattoi kuunnella Leevejä, mutta se eksyminen... Minua vain itketti lopussa ja pelotti, kun alkoi pimetä enkä tiennyt ollenkaan, missä olin ja miten olin päätynyt sinne. Jalat ja selkä särkivät. Mistä löydän kunnollisen kartan? Jaksanko tehdä tätä? Entä jos en, miten sen heille ilmoitan? Inhoan tätä. Jos siihen menee vain pari tuntia päivässä, saatan jaksaa. Tästä keikasta sain 6,5 euroa. Tiedän, surkeaa, mutta minulla ei o i k e a s t i ole muuta tekemistä tai ajan vietettä, niin säälittävää kuin se onkin. Ja tarvitsen liikuntaa.

Kuuntelin Laura Närhen coveria Raparperitaivas, ihana. Suloisia unelmia, suloisia unelmia...