Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

 

 

 

 

- Edit Södergran -

 

 

Minun pitäisi olla nukkumassa ja herätä kolmen tunnin päästä valmistautumaan psykologian yo-uusintaan. En ole enkä herää. Aion soittaa koululle ja sanoa, että olen kipeä, en voi tulla. Oikeastihan en jaksa. Enkä viitsi. En ole lukenut, en asu enää lukiopaikkakunnallani, en halua laittaa turhaa rahaa junalippuihin ja eväisiin ja istua kuusi tuntia turhan takia. En näe mitään syytä.

Viime maanantaina istuin sen kuusi tuntia turhaan, ensimmäiset kaksi vain itkeskelin hiljaa ja toivoin, että olisin jo kotona. Olin käynyt sinä aamuna katsomassa tekstitaidon alustavat pistemäärät, neljä, viisi ja yksi. Yksi? Olen ymmärtänyt tehtävänannon väärin tai jotain ja sen vuoksi... Ei mitään mahdollisuuksia. Arvosana on se m tästä ikuisuuteen. Suoraan sanottuna vituttaa, ettei ilmoittautumista voi perua, ei edes vaihtaa toiseen kouluun, jos muuttaa paikkakunnalta ja rahat menivät täysin hukkaan. Helvetti. Tuntuu kuin koko lukion tarkoitus olisi heittää meidät mustaan aukkoon, josta kolmen vuoden päästä meidät heitetään ulos ja arvostellaan, kuinka kypsiä me olemme, minkä arvoisia tietomme ovat. Kannattaako meitä enää kouluttaa. Saammeko opiskelupaikan. Minä en saanut. Tai sain, kansanopistosta, mutta sitä ei lasketa. En ollut tarpeeksi kehityskelpoinen.

Mutta saapuaksemme viimein tähän blogiin ja sen syntysyihin, minun on aluksi sanottava, että sen anonyymius kiehtoo. Minulla on olemassa myös toinen blogi kolmen vuoden takaa, mutta koska siitä tuli liian henkilökohtainen en enää välitä kirjoittaa sinne. Ne ihmiset tuntevat minut. Täällä minua ei tunne kukaan, olen pitänyt siitä huolen, saan kirjoittaa tänne ihan mitä vaan. Ja minä kirjoitan. Jollakin perverssillä tavalla nautin, kun paljastan yksityisimmät ajatukseni, päiväni, elämäni täysin tuntemattomille. Mikä vapaus. Mikä voitto. Täällä minä olen Anneli, kutsukaa minua siis siten.

Tässä vaiheessa me emme ole vielä tuttuja. Pian olemme, luota minuun. Tästä alkaa matka menneisyyteen, nykyisyyteen, tulevaisuuteen ja matkalla Sinä tapaat ihmisen. 19-vuotiaan tytön, jolla ei ole mitään menetettävää.

Tervetuloa. En malta odottaa.