Porukoilla. Voisin sanoa, että kotona, mutta se kai olisi jo huijausta. Yllättävän nopeasti sitä palaa tuttuihin rutiineihin, löhöää sohvalla, tyhjentää jääkaappia kuin omaansa ja pöljäilee sisarusten kanssa. Veljet lähtee huomenna isän luokse Joensuuhun... Ahdistaa. On jo nyt ikävä. En tiedä olenko täällä enää kun he palaavat. En tahtoisi edes viettää joulua täällä, sillä täällähän "ei vietetä joulua" (jehovantodistajat) ja muutenkaan en jaksaisi leikkiä happy happy familya ilman niitä, joiden kanssa on oikeasti hyvät välit.

Alan toipua JPstä. Tunnustin yhdelle kaverille perjantaina, että olin siihen kuolettavan ihastunut ja hän oli todella yllättynyt: "Mä luulin, että sä ET pidä siitä!" Ehkä muutkaan eivät huomanneet mitään. JP tosin tietää, olen tullut siihen tulokseen, ettei hän muuten olisi minua härnännyt sillä tavalla. Kaveri totesikin, että JP seurustelee. Niinpä niin. Mustelmia niskassa... Huoh. Mutta minä toivun, tekee hyvää päästä pois koulupiiristä ja niiden ihmisten luota. En enää stalkkaa häntä yhtä kiihkeästi. Kuuntelen muutakin kuin melankolisia loilotuksia. Syön normaalisti, olen iloinen ja reipas ja voin tehdä asioita ilman häntä. Olen vähentänyt mielikuvituskeskusteluita. Olen jopa arvioinut taas pari kertaa Tyttöä, joka kommentoi jotakin turhanpäiväistä facebookissa. Hänkin on edelleen suloinen ja kiinnostava.

Tällainen minä olen. Ihastunut kuolettavasti, unohdan ja jatkan eteenpäin. Tuuliviiri.

Ensi vuonna. Ensi vuonna on ehkä jo jotain pysyvää.