Nollauspäivä, syksyn ensimmäinen.

Pyörin levottomissa unissa, kunnes veli soitti ja kertoi päässeensä mopokortista läpi. Nousin, keitin kahvia ja söin aamupalaksi viimeyönä leipomiani rusinakeksejä. Selailin blogeja, ei mitään mielenkiintoista. Huomenna Aliisa tulee yökylään ja lähetti joo aamusta iloisen viestin, joten minulla ei ole mitään syytä makoilla tässä ja leikkiä masentunutta. Enhän minä ole. En ole edes väsynyt, en oikeastaan. Olen saanut nukkua niin paljon koko viikonlopun enkä ole yksinäistä päivää taas nähnytkään, viime viikonloppuna veljet olivat täällä kylässä ja mentiin kiinalaiseen ravintolaan syömään (olin taas aivan toivottoman hämmentynyt kaikesta missä maksetaan ja mitä sanotaan, kunnes pakotin itseni rauhoittumaan kun toinen sanoi, että sitä jännittää, että mä mokaan jotenkin. Ensin hävetti, mutta se meni sekunneissa ohi. Ja sitten olin iloinen, että kyllä maailmassa on ihmisiä, joiden edessä voi hetken hävetä, mutta se menee ohi eikä sillä ole sen jälkeen merkitystä.) ja sen jälkeen elokuviin katsomaan Johnny Englishiä. Ja huomenna Aliisa tulee tosiaan kylään ja torstaina Alina tulee Helsingistä saakka ja viipyy lauantaihin saakka. Jälkimmäinen vierailu jännittää, sillä emme ole nähneet kunnolla aikoihin ja silloinkin ystävyys perustui aika vankasti humalaisiin avautumisiin ja yhteiseen koulusta sterssaamiseen ja ketjutupakointiin. Sen jälkeen hän on lopettanut juomisen kokonaan, minä polttamisen emmekä ole enää samassa koulussakaan emmekä näe enää samoja koulukavereita. Pelkään, että olen menettänyt hänet jo. Jos edes joskus oli jotain menetettävää, ehkä se kaikki on huuhtoutunut jo pullosta alas.

Ja koska olen tavattoman ristiriitainen ja mihinkään tyytyväinen ihminen, minua osin harmittaa, että koko syysloma menee hötkyillessä kavereiden kanssa ja sen miettimiseen, onko nyt oikeasti tarpeeksi hauskaa. Olisin mieluusti ottanut muutaman minä minä -päivän taas tähän väliin, kierrellyt itsekseni kaupungilla, mennyt kerrankin yksin leffaan, tehnyt kalakeittoa ja kirjoittanut. Sillä minulla on viimeinkin idea kirjaan, todella! Ei mikään kuningasidea, sitä pitää hioa ja pyöritellä vielä kauan, mutta viimeinkin löysin sellaisen. Minua aivan kihemöi ajatellessani, että tästä se viimeinkin lähtee... Enkä edes tiedä henkilöistäni mitään, en edes tapahtumista, vain romaanini työnimen, mutta kaikki nämä tästä aukeavat mahdollisuudet ovat niin jännittäviä! Kirjoittamiseen voi mennä vuosia, vaikka kymmenen, mutta nyt minulla on viimein jotain mistä aloittaa. Olen jo niin kauan halunnut kirjoittaa jostakin enkä nauti oikeastaan mistään niin paljon kuin siitä, kun se flow viimein kytkeytyy päälle ja sen jälkeen on vain ihanan rauhallinen olo, hetkeen en kaipaa mitään. Mutta minulla ei ole tätä ennen ollut mitään, mihin tarttua. Mikään aihe ei kiinnostanut tarpeeksi tai sitten se oli liian lähellä minua, että siitä kirjoittaminen pelotti, mutta nyt... Enkä edes ajattele mitään kuuluisuutta ja ihailua enkä lainkaan sitä aikaa, jolloin olisin mahdollisesti kirjoittanut sen valmiiksi, vaan kaikki ajatukseni ovat kerrankin itse kirjoittamisprosessissa ja sen jännyydessä. Minua kiehtoo enemmän se ajatus, että voisin olla niin pitkäjänteinen, että saisin kirjoitettua jotain suurta kerrankin loppuun saakka  kuin se, että saisinko raapustukseni koskaan julkaistuksi. Kliseistä tietysti, mutta nyt minä kirjoitan vain itselleni. En äidille, isälle, mammalle, sisaruksille, kavereille tai vanhoille opettajille tai heidän mielipidettään ajatellen, vain itselleni. Tämä on se tarina, jonka haluan kertoa. Tällä on merkitystä ennen kaikkea itselleni ja se on suurin merkitys, jonka teksti voi saada. Se on saanut ainakin yhden ihmisen lumoihinsa ja se riittää.

Joten minulla ei ole mitään syytä makoilla tässä ja leikkiä masentunuttta ja vetämätöntä, manailla likaista tukkaani ja sitä, että täytyy lähteä kauppaan ennen kuin illan ohjelmat alkavat ja pitäisi imuroida ja tiskata ja pestä vielä lakanoita Aliisalle huomiseksi. Nyt nousen vain ylös, puen jotain asiallisempaa päälle, harjaan ne likaiset hiukseni ja pyöräilen kauppaan. Sitten tiskaan, laitan pesukoneen päälle, teen jotain ruokaa ja suunnittelen rauhassa henkilöhahmojani. Kaikki on hyvin.